tiistai 17. marraskuuta 2015

Kuvia projektin varrelta.

Lupasin teille hyvät lukijat kuvapostauksen ja tässä se olisi. Kuvia ei valitettavasti ole paljoa, mutta toivon että näistä olisi jollekin ihmiselle edes pientä motivaatiota tai innostusta omaan projektiinsa. :)

(Tämä kuvien laittaminen muodostuikin taas hieman vaikeammaksi, kun ajattelin mutta onnistuihan tuo kuitenkin!)

 Siinäpä ois se lähtötilanne. Eli heinäkuu 2015 ja paino oli tuolloin 81.4. kg. Vyötärö siis 92,5 cm. Valitettavasti löytyy vain tämä mahakuva tuolta ajalta. :D En silloin älynnyt ottaa vaatteet päällä kuvaa koko kropasta. Lähinnä kai siksi, kun nään muutoksen parhaiten itse vyötärön/mahan alueelta. Ja nehän mun ongelma-alueet olikin aloituksessa.

 Siinä kuva muistaakseni elokuulta. Paino oli tuolloin 79 kg ja rapiat eli 2 kg oli lähtenyt aloituksesta. Tässä muistaakseni intoilin farkuista, jotka sujahti jalkaan mukavasti. Näähän kilot oli luultavasti nesteitä ja turvotusta, mutta antoi motivaatiota jatkoon. Vyötäröhän minulla pieneni todella nopeasti. Oliskohan 10 cm lähtenyt kuukaudessa. Tai ainakin jotain sinne päin. :D

Elokuun lopulta muistaakseni tämä. Paino tais olla luokkaa 78 kg. Kuitenkin tässä vaiheessa vaatekaapin vaatteet alko olemaan jo liian isoja. Tämäkin bändipaita vain roikkuu nykyään päällä. Täytyisi pienentää, kun ehtis. :D

No niin. Tässä onkin mielenkiintoiset vertailuparit. Vasemmassa kuvassa minä vuonna 2010 ja oikeassa kuvassa minä 2015 syyskuussa. Näissä on tismalleen sama paino. Muistaakseni 77 kg oli paino. Mutta verratkaa: Tuo oikeanpuoleinen nuori nainen ei ole ollenkaan niin surullinen, turvonnut ja alkoholisoitunut, kun tuo 2010 nainen.  Naama on kuin kuutamo tuolla 2010 naisella ja missä ihmeessä sen naisen vyötärö on? Ei enää ikinä! :D Pointtina siis se, et se vaaka ei aina kerro kaikkea. :)
Tämän jälkeen ei valitettavasti ole (ainakaan lokakuulta) kroppakuvia moneen viikkoon, koska en voinut mennä puntarille,enkä pysynyt peilin edessä edes pystyssä. Syynä tuo syyskuun iso polven avoleikkaus. En kuitenkaan sortunut herkutteluun, masenteluun tai muuhun mieltä alentavaan vaan jatkoin minun ruokaremonttia/painonpudotusprojektia sängyn pohjallakin. :)
Polven projektista voi muuten lukea blogista myös: http://www.pirstoutunutpolvi.blogspot.com

Kun polvi oli jo aika hyvin lähtenyt parantumaan ja pääsin peilin eteen niin tämä kuva on marraskuun ensimmäiseltä viikolta. Niin ja painohan oli tuo 74,8 kg.
 Laitan vielä vertailuksi tuon "aloitusmahan" ja tilanteen viime viikolta. Kyllähän siinä on masu pienentynyt, kun on lähtenyt vähän yli 6 kg. Vyötärö on 77 cm. Eli taitaa olla muutakin, kun nesteitä lähtenyt. :D Motivoivaa on myös se,että lihaksia näkyy jo ihan kivasti myös esim. käsissä.

Minun lopulliseen tavoitepainoon vielä 5-8 kg, mutta on tämä jo hyvä alku! 

Kevennyksenä vielä habaa kesäkuulta ennen projektin aloitusta ja ruokavalion parantelua....
...Ja habaa tänään. Kyllä siinä pienen eron huomaa. :D

Olen siis koko projektin ajan tehnyt lihaskuntoa jollain tavoin, vaikka en juuri juoksulenkeille/kuntosalille/uimahalliin ole polven takia päässytkään.

Pahoittelut muuten "arkisista" kuvista. :D Näin vaan tulee oleen jatkossakin, että kuvat on sitä sun tätä. Pääasia kuitenkin varmaan,että kuvia on? :)

Kerro kommentissa vaikka oliko tämä hyvä postaus! :)











2 kommenttia:

  1. Selkeitä muutoksia, kilot eivät tosiaan kerro totuutta. Elämäntapamuutos näkyy koko olemuksessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa! Ja kiitos kommentista! Tai siis kommenteista! :D Poistin 2 kommenttiasi, kun niissä oli pointti kuitenkin sama kaikissa. :)
      Oli jäänyt asetuksiin tuo "valvo kommentit" niin eivät tulleet heti perille tähän.

      Niin ja kiitos! :)

      Poista

Kommentit on kivoja! Ilahduta siis päivääni. :)
Kommentit käy ensin läpi minun hyväksynnän.
Asiattomat kommentit menee suoraan roskakoppaan.