lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kuinka mennyt maaliskuussa ja huhtikuussa?

Hei taas! Täällä blogin puolella on pidellyt hieman hiljaisuutta, koska en vaan yksinkertaisesti oo jaksanut istahtaa koneelle edes blogin kirjoittelun ajaksi. Kiirettä on pidellyt ja olen panostanut lähinnä hyvään uneen lähiaikoina. Toinen syy on ehkä se,että joudun aina siirtämään kuvat ensin sähköpostiin ja sieltä tallentamaan koneelle. Eikä sekään yleensä toimi ilman ongelmia niin hermothan siinä menee. :D

Mutta kuten jo sanottu, täällä ollaan kirjoittelemassa taas. Teen tästäkin varmaan vaan lähinnä kuvapostauksen, koska kuvat kertoo kuitenkin aina enemmän kuin tuhat sanaa.

 Mun Polar M400 on ollut joka päivä ahkerassa käytössä ja ranteessa. Hienoja lukemia sillä on kertynytkin. Uskomatonta, että askellukemat on huidellut jo lähellä 20000.
Aktiivisesti olen kävellyt tuota 4,5 km matkaa aamuisin sivistyksen pariin ja kävi niin,että mun maiharit sano hetkeks itsensä irti. Oli pakko viedä ne suutarille ja miettiä uusia kenkiä. Löysin sitten nää Haltin vaelluskengät hyvällä alennuksella ja on kyllä olleet hyvät tuossa kävelyssä. Mukavan keveät verrattuna maihareihin. :D Liukuesteet kulki myös liukkaat kelit tiukasti mukana, koska kaatuminen ei oo ollut ihan ykkösenä mielessä.

 Siinä pientä maisemaa mun kävelyreitin varrelta. Joka aamuinen maisema. Eipä oo valittamista! :D
 Oon myös shoppaillut treenivaatteita. Nuo Danskinin molemmat caprit oli alennuksessa, joten mukaanhan ne lähti! Toiset on kokoa M ja se oli kyllä ihme siellä sovituskopissa. Vielä hiuman tiukahkot treenatessa, mutta otin ne tavoitehousuiksi, jos tuo maha vielä hieman kiinteytyisi. :)

 Tässä myös yksi mielenkiintoinen kuvapari. Vasen kuva on viime keväältä jolloin hankin tuon nahkatakin ja nappasin kuvan. Silloin paino oli varmaan sen 83 kg luulisin. Ja oikea kuva on tämän vuoden maaliskuun lopulta, kyllä se nyt vaan näyttää niin paljon paremmalta mun päällä. Oikeassa kuvassa paino siis jotain 73 kg palttiarallaa ja muutamia satoja grammoja päälle.
 Ja eihän tää postaus ois mitään ilman kunnon mahakuvia! Hah hah. Tuon vasemman kuvan oonkin täällä jossain postauksessa julkaissutkin jo. Oikea kuva otettu myös maaliskuun lopulla tänä vuonna. Painossa ei juurikaan eroa ole kuin kilo luulisin. Mutta kyllä se salitreeni vaan muokkaa kehoa kivasti!
 Tässä vielä vasemmalla "projektin" aloitusmasu, jonka moni onkin jo nähnyt täällä. Ja lykkäsin siihen viereen tuon kropan, jota nyt kannan. Oma silmä näkee ainakin melkoisen muutoksen. Ja tuohon vasempaan kuvaan ei oo paluuta enää ikinä!

 Siinä vielä vuoden 2011 kuva vs. 2016 salin pukkariselfie. Hieman on nainen muuttunut, sanoisinko. :D

 Vielä semmoinen asia,että olen nyt pystynyt pitämään tuon heinä-marraskuussa saavutetun painon puolen vuoden ajan. Siitäpä se idea sitten lähtikin ja palkitsin itseni hiusten leikkuulla! Hiuksista lähti varmasti yli 30 cm pois ja ulkonäkö kirkastui hetkessä. Myöskin hoikistuneet kasvonpiirteet huomaa paremmin.
Siinä hiukset vielä suihkunraikkaana ja alas laitettuina. Ei siis ihan kynitty versio, mut juuri sopivasti. :D Hankin kyllä jo punaisen hiusvärinkin kaappiin ja se ois tarkoitus jossain vaiheessa lykätä päähän.

Kuinkas muuten on sujunut?

Paino on siis pysytellyt tuossa 73 kg:n yläpuolella. Käyn nykyisin puntarilla kerran viikossa ja joskus saattaa mennä kaksikin,että havahdun. Kävin kyllä tällä viikolla viimeksi ja paino oli 73.2 kg. Pudotus siis jonkun 8.2 kg tällä hetkellä tarkalleen. Luulen kyllä, että kroppa ei juurikaan enää luovuta läskiä vaan kerää lähinnä lihasta ja sen jo kropan muodoista huomaakin.

Olen käynyt kerran viikossa salilla, piti käydä kaksi, mutta kun on nyt mennyt aikataulut niin ja näin. Yleensä tulen mun miehen kyydillä töistä himaan, joten ollaan sit yhdessä käyty salillakin. Muuten joutuisin treenin jälkeen taas kävelemään himaan ja niin paljoa en kyllä vielä tällä leikatulla polvella jaksa. (Polvileikkauksestakin on jo melkein 7 kk, huh.) Aamuinen tunnin kävely on ihan tarpeeksi. En oo jaksanut asiasta turhaa stressiä ottaa, koska omakotitalon hommissakin tulee tuota lihaskuntoa ihan hyvin. Edistystä salilla on kyllä tapahtunut, kun painoja täytyy aina lisätä.

Alkuviikon taistelin flunssaa vastaan. Ensin vaikutti,että menis ohikin, mutta iskihän se räkätautikin lopulta. Perjantaina raahauduin terkkaan hakemaan saikkua ja lepäsinkin koko päivän. Tämä viikonloppukin menee ihan levossa siis. Vaikuttais kyllä vähän siltä,että räkäisyys on jo vähentynytkin reilusti. Jospa maanantaina oisin jo kunnossa. Huomaa kyllä,että terveellisten elämäntapojen myötä tuo sairastelukin on vähentynyt ja paraneekin nopeammin. Viimeksi olin flunssassa viime vuoden puolella. Aika huima edistys verrattuna siihen,että ennen sairastelin joka kuukausi!

Pyrin ja koitan kirjoittaa jatkossa useammin. Jos minusta ei kuulu niin tulkaa vaikka kommentin muodossa huutelemaan niin niihin havahdun kun ne tulevat sähköpostiin. :D

Mukavaa kesän odotusta kaikille! :)



2 kommenttia:

  1. Hyvä sinä. Itse laihdutin 85 kg.stä 60 kg.hen ja tiedän ettei se ole mikään pikkujuttu. Toivon että sulla menee alas päin ja pysyy kans. Harvoin näin sanotaan.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää keskiviikko päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin. Kiitos kommentista! :) Ja anteeksi hieman myöhäinen vastaus... :D

      Poista

Kommentit on kivoja! Ilahduta siis päivääni. :)
Kommentit käy ensin läpi minun hyväksynnän.
Asiattomat kommentit menee suoraan roskakoppaan.