tiistai 2. helmikuuta 2016

2012 vs. 2016

Kaivelin taas vanhoja kuvia tuolta arkistoista ja on se pakko myöntää itsellekin, että muutos on ollut suuri.

 Vasemmassa kuvassa siis vuonna 2012 n. 85 kiloisena ja oikeassa kuvassa viime perjantaina n. 74 kiloisena.
Aika erilainen kropan koostumus näissä kuvissa. Vaikka muutokseen on mennyt monta vuotta, niin pikkuhiljaa se on silti tapahtunut. Ei siis tosiaankaan mikään pikadieetti. 

Muistan kyllä itseni vielä tuolloin 2012. Mieliala oli masentunut aika isoista alkoholin käyttömääristä, herkuttelusta ja melkein päivittäisestä roskaruuasta. Kaaduin sängyn pohjalle ja menin peiton alle moneksi päiväksi pienimmistäkin vastoinkäymisistä. Liikuntaa en harrastanut kuin pakolliset kävelymatkat kouluun/töihin. Ei tullut mieleenkään et ylipaino on myös terveysriski. Enhän mä omasta mielestä ollut ees ylipainoinen. Varmaankin alkuvuodesta 2013 kävin puntarilla "ihan oikeasti", kohtasin totuuden ja aloin hieman tarkkailemaan syömisiäni. Vuonna 2013 aloin myös liikkumaan hieman enemmän ja kesällä kohtasin mun nykyisen mieheni jonka jälkeen elämään tuli muutakin kuin ainaiset baari-illat. Vuosi 2014 oli semmosta seesteistä aikaa, jolloin vähensin vielä entisestään alkoholia (vaikka baareissa kävinkin), liikuin ja söin miten söin. Kävin myös fyysisessä siivoustyössä. Alkuvuonna 2015 oli muutoksen tuulet jo lähellä. Muutettiin maalle omakotitaloon, jossa oli ihan "oma sali" pihassa kaikkien pihatöiden takia. Enää ei juurikaan tullut liikuttua "yhdille" baariin niin helposti ja olo oli aikalailla vaan töissä käymistä ja oman kodin hoitamista. Alkukesästähän tosiaan jouduin sitten työelämästä ulos ja saikulle tulevan polvileikkauksen takia. Ja kuten oon jo aiemmin täällä kertonut niin siitä se muutos alkoi heinäkuussa. Toisin sanoen voisin kai kiittää mun polvileikkausta siitä,että viimeinkin tajusin elämästä jotain uutta. Mun on pakko syödä järkevästi, pysyä erossa roskaruuasta,alkoholista ja liikkua,että pysyn kunnossa myös leikkauksen jälkeen tulevaisuudessa.
(Kyllä mä silti ilostun, jos joku ehdottaa illanviettoa ja saatankin ihan hyvin siemailla muutaman lasin viiniä. :D)

Ja tähän tilanteeseen oon nyt päätynyt. Kroppa näyttää omaan silmään jo hyvältä,enkä mä välttämättä tarvitse enää painonpudotusta. Lihasta on nyt vaan etsittävä ja pysyttävä hyvässä kunnossa. Se tapahtuu terveellisen ruuan ja liikunnan avulla. Eikä mulle tulis mieleenkään palata enää "vanhaan elämään".
Mulla on nyt jo paljon parempi olo henkisesti ja fyysisesti! :)

Eilen kävin 40 min sauvakävelyllä ja tänään ois ilmeisesti tiedossa liikuntana lumitöitä. Piha on taas ihan täynnä lunta, kun yöllä on ilmeisesti pyryttänyt.

Mulla on huomenna viisaudenhampaanpoisto ja perjantaina poistetaan yksi luomi kyljestä niin liikunnat on varmaan loppuviikon kielletty. Mut ei se mitään. Ens viikolla sitten taas. :)

Liikunnallista ja kevyttä helmikuuta kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Suuren muutoksen olet kyllä saanut aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku, kiitos paljon! :) Kuvista sen parhaiten huomaa, jos ei muuten. Eli onneks kuvaan kaikkea ja paljon :D

      Poista

Kommentit on kivoja! Ilahduta siis päivääni. :)
Kommentit käy ensin läpi minun hyväksynnän.
Asiattomat kommentit menee suoraan roskakoppaan.