perjantai 18. joulukuuta 2015

Kuulumisia!:) ja vinkit Jouluun!

Hei vaan taas. Moni lukija varmaan luuli, että olen lopettanut kirjoittamisen tai luovuttanut taistelun kiloja vastaan. Ehei! Päinvastoin. Täällä kyllä kevennytään edelleen pikkuhiljaa pienin muutoksin. Mutta hidas tahti, paras tahti. :)

Paino oli tänään 73,5 kg. Marraskuun 18. päivä paino oli 74,8 kg eli 1,3 kg tuli kuukauden pudotukseksi.

 Vasemmassa kuvassa paino siis 74,8 kg ja oikeassa kuvassa 73,5 kg.
 Vasen kuva: paino 74,8 kg ja oikeassa kuvassa 73,5 kg.

Enää ois muuten 5.5 kg normaalipainon ylärajalle. Kuulostaa pieneltä, mutta ei todellakaan ole helppoa. Kokonaispudotus heinäkuusta n. 8 kg.


En kyllä edelleenkään pääse polven ojennusvajauksen takia esim. lenkille, mutta lihaskuntoa olen tehnyt ahkerasti käsipainoilla, omalla keholla ja jumppapallolla. Pari viikkoa on ollut kyllä siitäkin lepoa, kun iski se flunssa tännekin. Syömiset on silti pysyneet järkevässä kuosissa flunssassakin.

Siinä jumpan jälkeen kuva eräältä aamulta marraskuulta. :)


JOULU LÄHESTYY

Tosiaan tuo minun lempparijuhla Joulu on ovella ihan piakkoin ja varmasti moni stressaa jo joulukiloista. Voin nyt hieman lohduttaa ja kertoa parhaat vinkkini siihen kuinka ne nesteet/kilot ei jymähdä vyötärölle koko vuodeksi vaan ne saa todennäköisesti n. viikossa- kahdessa helposti pois.
(Tämä nyt taas tietysti riippuu ihan kehosta, ihmisten kehot käyttäytyy erilailla eri tilanteissa.)

1. Sillä ei ole väliä kuinka syöt joulun ja uudenvuoden välillä. Sillä on väliä kuinka syöt uudenvuoden ja joulun välillä. (Tietysti aina rajansa kaikella :-D )
2. Joulu on vain kerran vuodessa, älä missään nimessä pode morkkista tai ajattele kaloreita joulupöydässä.
3. Syö jouluruokia 2-3 päivää esim. Tapaninpäivään saakka, siinä välillä syöt "normaalisti", uudenvuoden aikaan pikkuherkuttelut (jos haluat) ja sen jälkeen taas palaaminen normiruokailuun.
4.Pidä hyvä ateriarytmi joulun pyhinäkin. Aamiainen, (välipala), lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Turha napostelu pois. Ei välttämättä sitä suklaatakaan eksy niin paljon suuhun. Myöskään kaikkia suklaarasioita ei tarvi avata kerralla. Ne voi säästää kaappiin myöhempiä herkkuhetkiä varten tai heittää eteenpäin (vaikka naapurille :-D) pois houkuttamasta.
5. Jos syöt suklaata, ota ensin pari palaa, maistele, tunnustele suklaan makua suussa ja vie konvehtirasia kaappiin. Huomaat, että pari palaa riittää eikä tarvi koko konvehtirasiaa syödä kerralla.
6. Joulupöydässä: Maista kaikkea VÄHÄN. Täytä kuitenkin puoli lautasta salaatilla/kasviksilla. Tunnustele kehoasi ekan lautasen jälkeen, vieläkö on nälkä? Tarviiko syödä lisää? Onko tosiaan tarpeellista santsata vaikka joulu onkin?
7. Juo paljon vettä! Joka aterialla ainakin lasi, vaikka joisit muutakin siinä samalla.
8. Muista, että varsinkin suolaiset jouluruuat (esim. suolattu graavilohi,kinkku) kerää pöhötystä/nestettä kehoon.
9. Myös glögi, viini, oluet, limu on pahoja turvotuksen tuojia. Mutta muista tässäkin: kohtuus kaikessa. :)
10. Maalaisjärki joulun syömisissä on kaiken A ja O. 

No mitä jos pahin käy toteen ja vaaka näyttääkin joulun pyhien jälkeen 2-3 kg lisää?

Ei huolta! Suolainen ruoka tosiaan kerää nestettä paljon, mutta oikeilla keinoilla sen saa tosiaan suhthelposti pois eikä ne jämähdä vyötärölle:
-juo PALJON vettä
-syö ananasta, kurkkua, selleriä yms.
-juo vihreää teetä (tee saattaa tosin myös kovettaa mahaa :D)
-kinkun sulatuslenkki on myös vaihtoehto, jos hiki virtaa tarpeeksi, saa siitä lenkistä tosin hyvän olon ja raikasta ilmaa jos ei muuta. :)

En tosiaan ole asiantuntija ja muut saa olla eri mieltä kuin minä, mutta tässä omat vinkkini joita aion noudattaa jouluna. :)

IHANAA JOULUN ODOTUSTA ja JOULUA kaikille!:)





4 kommenttia:

  1. Tosi hyviä vinkkejä, varsinkin eka!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä vaikuttaa nämä sinun oivallukset! Aivan samoilta kuin minullakin ;) Eli tervetuloa kurkkaamaan minun muutos http://bodyfulness.blogspot.fi/

    Mites on joulunpyhät menneet? Oletko pystynyt noudattamaan näitä neuvoja? Itse söin syöttöpossuna sen torstai-sunnuntai ja maananataina takas ruotuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja sori että vastauksessa kesti. Bloggailuni oli hieman jäissä jouluna ja uv:na. :D

      Suurinpiirtein näitä neuvoja noudattelin. 27.12 kävin puntarilla ja näytti että olisi tullut vaan 400 g lisää viime käyntiin. Innostuin liian aikaisin, koska siinä oli sitten aika paljon kaikkea suunnittelematonta kyläilyä ja ulkona syöntiä niin painoa on nyt melkein 1,5 kg lisää joulukuun alimpaan. Mutta näillä aloitetaan uusi vuosi, ei tässä muutakaan voi. :D

      Kävinkin juu lukemassa, kommentoin paremmalla ajalla! :)

      Poista

Kommentit on kivoja! Ilahduta siis päivääni. :)
Kommentit käy ensin läpi minun hyväksynnän.
Asiattomat kommentit menee suoraan roskakoppaan.